Olen asustellut useissa eri osoitteissa elämäni aikana. Mielenkiintoisia paikkakuntia on tullut nähtyä.
Tukholma:
Syntymäkaupunkini - miljoonakaupungin lapsi.
Tuholmassa vierailessani tunnen itseni hyvin turvalliseksi.
Lapsella on sellainen hieno mekanismi, että tietämättömyydellään voi luoda itselleen turvallisuuden tunteen. Jos ei tiedä vaaroja, niin ei ole uhkia. Moni aikuinenkin elää tällaisessa tietämättömyyden tilassa. Nämä henkilöt tunnistaa työelämässä innovaation jarruttajina - nämä ovat suurimpia muutosten vastustajia. Heidän kykynsä havainnoida maailmaa oman turvalatikkonsa ulkopuolelta on hyvin vajavainen ja he eivät halua katsoa muita maailmoja. Jokainenhan meistä rakentaa oman maailmansa ja elää siinä. Ei ole todellista maailmaan, kuin se minkä kukin itse mieltää.
Tukholma on minun innovaation lähde.
Uusikaupunki:
Teinivuodet - rajoitetetun kasvun paikka
Uudenkaupungin kiteytän: Uudessakaupungissa asustaa ihmisiä, jotka tietävät sinun tekevän jotain, mitä sinä et vielä ole tehnyt.
Onko niin, että pienessä kaupungissa on tapana luoda merkittävää itsearvon kohotusta tietämällä toisten asiat paremmin kuin omat taskut. Mistä johtuu ihmisen pelko tutkia itseään ja tuntea itsensä vain kokonaisena jossain yhteisössä? Itse uskon, että hyvä yhteisö koostuu useasta itsensä hyvin tuntevasta persoonasta. Jotenkin tuntui, että Uuteenkaupunkiin oli hakeutunut ryhmä frigidejä, joilla ei ollut minkäänlaista haluaa kokea itsenäisesti asioita.
Vieläkin muistan, kuinka matikan-opettaja lähetti yo-lautakuntaan ehdotuksen, että yo-arvosanani olisi M. Olin hänen mielestään tehnyt virheen laskiessani yhden laskun käyttäen eri muuttujia, kuin tehtävän annossa oli annettu. Olin kyllä matemaattisesti määritellyt muuttujat uudelleen matematiikan lakien mukaan: (t=a; l=b). Yritin hänelle kertoa, mitä olin tehnyt, mutta hänen mielestään näin ei saanut tehdä. Tulin oikeaan tulokseen, mutta katsoin tehtävää laatikonulkopuolelta. Loppujen lopuksi yo-lautakunta lähetti mulle L:n.
Uusikaupunki on minun taisteluiden lähde.
Tampere:
Opiskelijavuodet - vietit veivät
Tampereella oli aika vaikea oikeasti löytää tampereen sisintä, sen verran kulttuurit ovat sekoittuneet. Eritoten on vaikea havaita todellista tamperaisuutta, kun opiskelu aikoina lähin piirisi muodostuu lähinnä muualta tulleisiin opiskelijoihin.
Minustakin tuli teekkari - ainakin kuten sen itse ymmärrän. Teekkariudella tarkoitan sitä, että pidetään samanlaisen ajattelumaailman omaavia henkilöitä fiksuina. Tästä muodostuu sellainen Hyvä Veli -Seura. Muut filosofian polut suljetaan pois omasta maailmasta. "Humanismille näytetään persettä". Tämä mahdollistaa syventymisen johonkin akateemiseen opintoon ja kasvatta aivoihin tietyn polun päästä jostain asiasta suht'koht ymmärrykseen.
Tampereen useat yliopistot ja tiedekunnat tuovat kaupungille oman värinsä. On mahtavaa kulkea tampereen kujia, kun voit törmätä moniin eri ajattelijoihin. En näe, että tampereella olisi vallitsevaa kulttuuria vaan se on helvetinmoinen filosofioiden sulatusuuni.
Tampere on minun filosofian lähde.
Pori:
Diplomityö - eka todellinen haaste
Ihmittelen Porilaisia, niinkuin moni muukin. Yllätyin kuinka helpposti porilaiset ottivat ulkopaikkakuntalaisen mukaan yhteisöönsä. Vaikkapa se kaveri, joka nakkikioskilla vetäisi minua turpaan, niin loppujen lopuksi otti minut kaverikseen. Ihme paikka.
Pori on minun hyväksynnän lähde.
Lahti:
Eka todellinen työkokemus - henkinen minä herää
Lahden parasta antia on kulttuuriporukka.
Tapasin yhden legioonalaisen, joka hautoi itsemurhaa. Monta päivää hänen kanssa juotuaan kuulin häneltä, että hän oli paiskannut 9-millisensä Vesijärveen. Muitakin kulttuurikokemuksia koin juuri tämän kaupunkin varjossa - ekat ravit, rakastuin Kaurismäen elokuviin, sain jopa kutsun Rockin Jalkapallon SM kisoihin.
Lahti on minun henkisyyden lähde.
Kotka:
Töitä - oppirahoja soturiksi
Saatuani Lahdesta kännykkäteollisuudesta irtisanomisilmoituksen Teollisuusneuvos Johan Granberg soitti ja pyysi töihin Ruotsinpyhtäälle. Asuin Ruotsinpyhtäällä parikuukautta - ainoa harrastus avantouinti.
Kotka tuoksui mereltä, josta olin kotoisin. (Tuoksu siellä paskakin - selluloosaraha). Tuoksu toi mieleen kodin, mutta ihmiset eivät. Koska en oikein saanut henkistä tai tunne minääni kumminkaan kytkeydyttyä tähän ympäristöön, hukuttauduin työnteolle. Menin masokisti tasolle työn teossa - olin addiktoitunut.
Kun esimieheni kysyi vointiani nähdessään työuupumuksen, vastasin:"Kaikki OK". Kuukauden sisällä löysin itseneni hakemassa punaisia pillereitä lääkäriltä. Ne punaiset olivat nukahtamispillereitä. Sisäinen soturi oli päättänyt mennä läpi vuoren saavuttaakseen päämääränsä oman ruumiini kustannuksella. Päämäärä saavutettiin sain työuralleni nostetta.
Kotka on lähde, josta addikti-demonini juo.
Helsinki Malmi:
Perhe - Visio tulevaisuudesta
Malmilla on mustalaisia, kuuluu sanonta. Niinpä tämäkin kiertolainen sinne päätyi. Sattuipa hienosti, tuleva vaimonikin muutti samaan osoitteeseen, niin lämpöäkin tuli taloon. Samassa osoitteessa myös ekat avioliittoajat. Ihminen kasvaa joskus siihen pisteeseen, että on parempi rakentaa jotain pysyvää. Ensimmäinen pitkän ajan suunnitelma, niin sanottu visio elämälle rakentui:"Jospa ei vain juoksisi karkuun vaan pysähtyisi ja katsoisi, mikä sieltä on tulossa. Hyväksy se!"
Malmi on minun viettieni aikuistumisen lähde.
Jokela:
Kasvu - paluu tähän hetkeen
Olisikohan tämä koti? Kymmenen vuotta oppirahoja makselleena ja omakotitalorahoja tienanneena pääsin yhteen elämäni tärkeimpään tavoitteeseen. Sain oman linnani. (okei, vielä pankilla osuutensa). Linnassa on kuningatar ja kuningas. Kuningas on ehkä kovin ylpeästi sanottu. Paremminkin Wannabe-kuningas. Nyt on aika kasvattaa henkistä minää ja pyrkiä pois tyrannimaisuudesta kuninkuudesta.
Jokela on kuninkaan kasvun lähde.
Wammalassa en ole koskaan asunut, mutta kävin kaverin tupareissa siellä. Alla oleva strippi on tositarina ko. reissusta.
USKO TARPEEN
